Search
image

Emmi Rintamäki @aitiydenaarella

(Also in English, see below.)

Olen 35-vuotias kahden lapsen äiti, joka unelmoi paremmasta tuesta, hoivasta ja yhteisöstä synnyttäneille ja perheille. Voin olla lisätuki ja kannattelija postpartum / lapsivuodeaikanasi. Voin tukea perhettänne postpartum ajan tarpeiden ja toiveiden pohtimisessa ja valmisteluissa jo raskauden aikana, sekä synnytyksen jälkeen monella tapaa: lepoa ja kanssakulkijuutta tarjoten, raviten ja hieroen postpartum ajan tarpeet huomioiden, sekä tarvittaessa tiedon ja asiantuntijoiden äärelle ohjaten. En ole kertomassa sinulle mikä on oikein tai väärin, vaan olen kuulemassa sinua, tarpeitasi ja toiveitasi, ja hoivaamassa. Postpartum hoiva kuuluu synnyttäneelle myös menetyksen äärellä, ja voin tukea myös surun kohdatessa.

Olen ihmisenä luotettava ja turvallinen kuuntelija, joka ei pelkää kannatella tilaa vaikeidenkaan tunteiden äärellä. Kunnioitan jokaista oman itsensä ja elämänsä asiantuntijana.

Kouluttautumiseni:

*Postpartumdoula koulutus (Kätilötalo & Juurakon Voima 03/2022-01/2023, 320h)

*Tuleva WHO:n imetysohjaaja (02/2023)

*Psykologian perus- ja aineopintoja (50 op, 2019-2020)

*Opiskelen sosionomiksi ja olen opinnoissani perehtynyt myös traumainformoituun työotteeseen, sekä keväällä 2023 palliatiiviseen ja saattohoitoon

*Ensimmäiseltä koulutukseltani olen diplomi-insinööri (2014)

Tarjoan postpartum / lapsivuodeajan hoivan kotikäyntejä synnyttäneille ja perheille pääkaupunkiseudulla. Tutustumispuhelu tai tutustumistapaaminen on maksuton <3

                                      – – – – – – – – – – – – –

I offer postpartum doula services in English too. I am currently training to become a certified postpartum doula (Postpartum doula course by Kätilötalo & Juurakon Voima 2022-2023, 320h) and breastfeeding (WHO, 02/2023). I am a mother of two, and an engineer by first profession specialized in work psychology and leadership.

I wish to support families in preparing for postpartum during pregnancy, and in providing postpartum care after birth. I can offer companionship, massage suitable for postpartum needs, nourishment, opportunities for rest, and when needed I share knowledge and guide to specialists for appropriate care.

As a person i am calm and stable, and hold safe space for all emotions – even the hard and ugly ones. I always respect one’s own knowledge and understanding of their own needs and wishes.

First meeting is free of charge, so we can both be sure if I am the right person to support you and your family <3

image