Search
image

Essi Nurmi | ihana mama

Moi ihana! 💗

Olen Essi, sertifioitu doula, suloisen taaperon äiti, ihanan miehen vaimo, tiimijohtamisen tradenomi sekä pullaa rakastava ihana mama.

Onpa hienoa, että pohdit, voisiko doulan tuki olla sitä mitä kaipaat. Odotus, synnytys ja vanhemmaksi syntyminen on ihanaa ja mullistavaa aikaa, joka ansaitsee kaiken tuen ja rakkauden. Juuri sitä mä haluan olla tarjoamassa ja kulkea sun rinnalla, kun koko maailma mullistuu.

Doulan työ alkoi kutsua minua, kun kuulin aivan ihanan synnytystarinan ja aloin haaveilla omasta ensimmäisestä synnytyksestä. Kuuntelin synnytystarinoita ja ahmin tietoa synnytyksen fysiologiasta. Alkoi hahmottua, että kaikessa ihmeellisyydessään synnyttäminen onkin maailman luonnollisinta, kauneinta ja voimakkainta. Ajattelen, että synnytys on elämän erityinen hetki, jossa jokainen synnyttäjä pääsee ylittämään itsensä ainutlaatuisella kokemuksellaan. Se hetki ansaitsee tulla todistetuksi lempeydellä.

Oman synnytykseni jälkeen oli selvää, että minusta tulee doula. Haluan auttaa muitakin valmistautumaan synnytykseen omalla tavallaan ja olla rakentamassa jokaisen äidin ympärille sitä kannattelevaa kylää, josta aina puhutaan. Synnyttäminen on todella henkilökohtaista, mutta samaan aikaan juuri silloin yhteys muihin on merkityksellistä. On tärkeää, että tukenasi on juuri ne tyypit, joihin luotat ja joiden seurassa voit rentoutua ja kokea tulevasi nähdyksi.

Olen tukenasi vielä silloinkin, kun vauvatouhu täyttää elämän ja mieli myllertää. Tulen mielelläni avuksi, tueksi ja hoivaamaan synnytyksen jälkeen kotiinne, sillä sinäkin ansaitset kannattelua ja pullaa!

Doulaan Porvoossa, pääkaupunkiseudulla ja muualla Uudellamaalla / lähialueilla sairaala- ja kotisynnytyksissä, lääkkeettömissä ja lääkkeellisissä, sektioissa ja alatiesynnytyksissä. Saa kysyä kauemmaskin, katsotaan sitten yhdessä, miltä välimatka tuntuu. 

Olipa toiveesi synnytyksen suhteen millaisia tahansa, minä lupaan kohdata sinut sellaisena kuin olet ja varmistan, että toiveesi huomioidaan.

Olisi ihana tutustua ja jutella yhdessä. Minulle saa laittaa viestiä matalalla kynnyksellä. Voimme sopia ilmaisen tutustumistapaamisen Porvooseen tai etänä. Saat rauhassa pohtia, voisinko olla sulle oikea doula. ☕️ 💕

Pääset tutustumaan minuun myös instagramissa https://www.instagram.com/ihanamama/ ja nettisivuillani http://ihanamama.fi

Essi Nurmi

[email protected] 

image