Olen vuonna 1986 syntynyt helsinkiläinen filosofian maisteri, sanataide-, kirjallisuusterapia- ja mindfulness-ohjaaja, joogaopettaja, hengitysvalmentaja, kuolindoula, kustannustoimittaja, vapaa kirjoittaja sekä yksityisyrittäjä (www.sanattu.fi).
Olen työskennellyt erilaisten henkisesti haastavien kohderyhmien kanssa ja tavannut satoja ihmisiä kuoleman äärellä. Olen toteuttanut voimaannuttavaa kirjallisuusterapeuttista työskentelyä muun muassa psykogeriatrisilla ja palliatiivisilla osastoilla, saattohoidossa, vastaanottokeskuksissa, ensi-ja turvakodeissa, vankilassa sekä syrjäytymisvaarassa olevien ja mielenterveyskuntoutujien parissa. Näiden erilaisten hankkeiden myötä olen kerryttänyt työkaluja, voimavaroja ja resilienssiä haastavien tilanteiden varalle.
Tärkeintä, mitä voin kuolindoulana tarjota, on käytännön avun ohella henkinen ja emotionaalinen tuki, lohtu, turva ja välineet kuoleman kohtaamiseen ja käsittelyyn niin ennen kuolemaa, sen aikana kuin sen jälkeen. Sovellan mielelläni erityisosaamistani luovuus- ja tunnetyöskentelyn saroilla myös kuolindoulan työssäni.
Kuka ikinä asiakkaani onkaan, haluan kohdata heidät ainutlaatuisina, arvokkaina yksilöinä. Koen, että erilaisten ihmisten kohtaaminen onkin yksi vahvuuksistani. Osaan sopeutua eri tilanteisiin ilman ennakkoluuloja ja tuomitsemista, ja tuntea myötätuntoa myös heitä kohtaan, jotka poikkeavat arvomaailmaltaan tai elämänvalinnoiltaan minusta.
Olen rehellinen, luotettava ja läsnäoleva. Haluan antaa jokaiselle aikaa ja tilaa käsitellä kuolemaa sekä menetystä omalla tavallaan, sillä tiedostan että surutyö voi olla erilaista jokainen päivä ja hetki.
Tavoitteeni on auttaa ihmisiä elämään kuoleman kanssa.