Etsi
image

Freja Enholm-Kallio | Postpartumhoiva

In English below, på svenska nedan.

Olen rauhallinen, helposti innostuva ja lämmin kahden pienen (keskos)pojan äiti ja urheilija-insinöörin vaimo.

Esikoiseni postpartumaika oli haastava ja tiesin toista lasta odottaessani, että haluan suunnitella postpartumajan paremmin, siitä lähti myös kipinä ja halu työskennellä äitien ja vauvojen kanssa. Haluan olla tukena, hoivata, kannatella ja auttaa äitejä ja heidän perheitä koska postpartum ei ole helppoa yksin.

Voin tukea sinua ja perhettä keskustelemalla sekä hoivan ja hieronnan kautta. Mietitään yhdessä vastauksia askarruttaviin kysymyksiin. Paras tuki ja tieto saadaan aikaan, kun aloitetaan keskustelu jo raskauden aikana, se ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Voin myös tukea teitä etänä, jos se on teille mieluisampaa, esim. suunnittelemalla postpartumaika etukäteen.

Teen doulauksia sekä yksin, että yhdessä postpartumdoula Emilia Kemppaisen kanssa. Tarkemmat kuvaukset palveluista ja hinnoista löytyy sivuiltamme www.postpartumhoiva.com.

Valmistuin tammikuussa 2023 postpartumdoulaksi (Kätilötalo & Juurakon Voima)  ja edeltävänä syksynä myös WHO:n imetysohjaajaksi. Olen teini-iästä asti hoitanut ja hoivannut lapsia, pitänyt uimakouluja ja vauvauinteja. Opiskeluiden jälkeen olen ollut monessa eri asiakaspalvelu- ja viestintätehtävässä.

Imetys on minulle myös sydämenasia, ja puhun siitä todella mielelläni. Omaa kokemusta on sekä osittais- että täysimetyksestä. Olen myös innokas kokkailija ja suunnittelen sekä autan mielelläni postpartumravinnon suuunnittelussa (ja tekemisessä). Ole yhteydessä ja jutellaan lisää <3

 

In English
I am a calm, enthusiastic and warm postpartum doula. A mother to two small boys and wife to an engineer. I knew I wanted to prepare for my second postpartum better after my first (not so great) experience and was so fascinated (and could not stop learning), that I turned it into a business. I want to support new mothers and families because postpartum is not easy. I am beside you all the way and can support you with planning, knowledge, conversations, care and massage. Let’s find the answers to the things you wonder about together! 

I am a postpartum doula (Kätilötalo & Juurakon Voima 2023) and WHO lactation consultant 2022. I have been working with children and babies for a long time. I also have a lot of experience in customer service. I love cooking and would happily help you plan your postpartum meals or come and cook for you during your first weeks as a new family. Be in touch and we can talk more <3

 

På svenska
Jag är en lugn, entusiastisk och varm postpartum doula och mamma till två små pojkar och fru till en ingenjör. Jag visste att jag ville planera min andra postpartum bättre efter min första. Det var inte lätt att klara sig ensam med en prematur baby, amning och allt som var nytt. Jag var väldigt fascinerad av allt som jag lärde mig och vill stöda andra i samma situation. Att kunna planera, prata, massera och ta hand om dig och din familj skulle vara en stor ära och väldigt roligt. Vi kan tillsammans hitta svar på frågor som du funderar på!

Jag blev färdig postpartum doula 2023 (Kätilötalo & Juurakon Voima) och WHOs amningshandledare 2022. Jag har jobbat med barn och babyn sedan tonåren. Jag har även lång erfarenhet inom servicebranschen. Jag älskar allt som gäller mat och hjälper gärna dig att planera inför postpartum eller kommer hem till er och lagar mat under de första veckorna. Ta kontakt så kan vi prata mer <3

image