image

Kohdussa punottu / doula Julia Kukkonen

Moikka ihana!

Olen Julia, sertifioitu ammattidoula, kuvataidekasvattaja ja äiti kahdelle pienelle lapselle. Asumme perheeni kanssa Tampereella, mutta olen alunperin kotoisin Pohjois-Savosta ja juuriltani ja sydämeltäni täysin itäsuomalainen.

Olen luonteeltani avoin, helposti innostuva, lempeä ja syvällinen. Luen tilanteita nopeasti ja herkkyydellä, olen tarkka ja minulla on suuri tarve oikeudenmukaisuudelle. Toisaalta olen myös rohkea ja tarvittaessa hyvinkin topakka, mistä on ollut hyötyä työssäni opettajana.

Tarjoan doulan tiedollista, henkistä ja emotionaalista tukea raskauteen, synnytykseen ja postpartumiin. Doulaan suurella sydämellä sekä sairaala- että kotisynnytyksissä n. 2 tunnin ajomatkan sisällä Tampereelta. Doulaan useimmiten Tampereen, Hämeenlinnan ja Lahden synnytyssairaaloissa, mutta muuallekin saa ehdottomasti kysyä.

Tuen sinua ja teidän perhettä kokonaisvaltaisesti kohti omanlaista synnytystä – olipa toiveissanne suunniteltu sektio, käynnistys, lääkkeellinen tai fysiologinen synnytys.

Teen doulan työtä syvästä rakkaudesta käsin. Ajattelen, että kaikki äidit ja odottajat, vauvat ja perheet ansaitsevat lempeän, tuetun ja omannäköisensä alun, ja että raskaudella, synnytyksellä ja vauvavuodella on valtava merkitys perheen ja lapsen tulevaisuuteen. Teille kuuluu kaikki se tuki, apu ja viisaus, mitä ikinä kaipaatte!

Tarkastelen asioita luontaisesti todella kokonaisvaltaisesti, ja doulanakin lähimpänä sydäntäni ovat pidemmät doulaussuhteet, joissa voin kulkea perheen kanssa jo raskauden alkumetreiltä aina pitkälle vauvavuoteen saakka. Minulla on myös erityistä osaamista luonnollisempien valintojen tekemiseen raskausaikana ja synnytyksessä. Luokseni usein löytääkin juuri näistä kiinnostuneet odottajat ja perheet.

Jos pohdit minua teille doulaksi, ota vaan matalalla kynnyksellä yhteyttä ja jutellaan lisää! Tavataan ja tutustutaan, minkä jälkeen voitte vielä tunnustella olisinko sopiva henkilö tukemaan teitä elämänne suurella matkalla. <3

I also work as a doula in English in Tampere region. Just contact me and let’s discuss more! 

image