Etsi
image

Suojamo | Doula Terhi

Kuka olen?

Terhi, 34-vuotias Ilmajoella satavuotista hirsitaloa perheensä kanssa asuttava utelias elämänmatkailija. Omaan mielestäni sopivan sekoituksen aktiivisuutta ja vuorovaikutteisuutta sekä levollista läsnäoloa ja tilan antamista. Lempipuuhaani on luova maalaaminen/tanssi ja haahuilusiivous.  Työssäni olen huolellinen, suunnitelmallinen ja läsnäoleva. Luotan intuitiooni, en pelkää myöntää virheitä tai kohdata haastavia tilanteita.

Koulutustaustani?

Pohjakoulutukseltani olen toimintaterapeutti ja opiskellut lisäopintoja psykofyysisen toimintaterapian osalta. Toimintaterapiassa keskiössä on ihminen, hänelle merkityksellinen toiminta ja arjen sujuvuus. Toimintaterapiassa ihminen nähdään holistisena kokonaisuutena yksilöllisine tarpeine, arvoineen, toimintakykyine ja valintoineen. Toimintaterapeutin tehtävä on tukea ihmistä hänelle merkityksellisissä asioissa.

Psykofyysinen lähestymistapa toimintaterapiassa korostaa kehon ja sen tuntemusten äärelle pysähtymistä erilaisten, ihan arkistenkin puuhien parissa sekä vahvistaa tuntemusta siitä, mitä ajatukset ja tunteet ja erilaiset tilanteet ja ympäristöt saavat kehossa aikaan.

Olen käynyt myös syväluotaavan koulutuksen Vapauttavan maalaamisen ohjaamisesta, jota mielelläni hyödynnän tulevaisuudessa odottajien ja perheiden parissa sekä synnytykseen ja vauvavuoteen valmistautumisessa, että synnytyksen läpikäymisessä.

Sertifioitumiseeni johtavat doulaopinnot (300h) ovat käynnissä maaliskuuhun 2025 saakka Doula-akatemiassa. Koulutetun doulan nimikkeen käyttöön tarvittavat (20h) ovat täynnä ensimmäisten koulutuspäivien sekä tehtävien myötä. 

Olisinko doulasi?

Olen työurani aikana tavannut ihmisiä ja perheitä monenlaisissa, vaikeissa ja yllättävissäkin tilanteissa. Koen olevani parhaimmillani hieman yllättävissä ja paineisissakin hetkissä ja pystyn mukautumaan nopeastikin muuttuviin tilanteisiin. Läsnäoloani kuvataan rauhalliseksi ja sydämelliseksi.

Työssäni olen tottunut tekemään yhteistyötä monenlaisten asiakkaiden kanssa ja moniammatillisissa ympäristöissä kaikkien osaamista kunnioittaen. Synnytyksessä läsnä voi synnyttäjän lisäksi olla mm. kätilö/kätilöitä, lääkäri, opiskelija ja puoliso. Vain sinä olet oman synnytyksesi ja perheesi asiantuntija ja voin tuoda oman tietoni ja läsnäoloni ja tiedollisen ja konkreettisen tukeni.

Olen mielelläni mukanasi koko matkan varhaisraskaudesta, synnytykseen ja postpartum-aikaan. Tällöin annan sinulle kaiken tiedollisen ja konkreettisen osaamiseni synnytykseen ja vanhemmuuteen valmistautumiseen sekä tuen synnytyksessä ja sen jälkeisessä ajassa. Haluan olla vierelläkulkija (se viisas, myöhemmin ehkä mukavasti harmaantunut kylän äitihahmo), joka näkee sinut ja tukee sinua omalla matkallasi kunnioittaen sinun polkuasi.

Doulaan eri vaiheita (raskaus, synnytys, postpartum) myös toisistaan erillisinä, joten ole rohkeasti yhteydessä myös kevyemmän tuen tarpeessa.

Yhteydenotto

Mikäli uskot, että voisin olla doulasi, voit ottaa yhteyttä sähköpostilla tai puhelimitse. Yhteydenottosi johtaa maksuttomaan tutustumistapaamiseen. Tutustumistapaaminen voi toteutua kasvokkain, puhelimitse tai etänä videoyhteydellä.

Puhun suomen ja englannin lisäksi jonkin verran myös espanjaa.

Doulauspaikkoja vapaana.

0400690793

[email protected]

@suojamosi

____________________

Kuvan on ottanut @paivitakalaphotography

image